torstai 6. helmikuuta 2014

Keski-ikäistä kipuilua

Jarkko Tontti: Lento


Olin lukenut Tontin Lento-romaanista blogikirjoituksia ja kun löysin sen kirjaston hyllystä, päätin lukaista sen. Lukaisemiseksi se jäikin. Jaksoin lukea alusta huolellisesti noin kolmasosan kirjasta ja loppuosan kahlasin nopeasti läpi. 5-kymppinen Tiitus ja hänen naisseikkailunsa eivät nyt oikein kolahtaneet.
Kirjoilla on kohderyhmänsä  ja minä en tämän kirjan kohderyhmään kuulu. Lukiessa oli olo, kuin olisi ihan väärän seurueen kekkereillä. En löytänyt kirjasta ketään henkilöhahmoa, johon olisin voinut samaistua. Tontin kuvaamat ihmiset jäivät karikatyyrisiksi. Tiitus on juuri sitä miestyyppiä, johon minä en koskaan retkahda. Vaikka hän on pelimiehiä, hänessä ei ole mitään renttua. Rasvatahra paidassa ei hänen kiiltoaan himmennä. Kiiltokuvapoika mikä kiiltokuvapoika. Hänen vaimonsa Aurora on juuri sellainen täydellinen nainen, joka saa kylmät väreet kulkemaan selässä. Nainen pitää kulissit ja kroppansa koossa. Onko hän onnellinen, sitä kukaan ei tiedä? Sympatiapisteitä heruu ainoastaan sikamaisesta aviomiehestä. Loppuratkaisu oli odotettu. Hyvä Aurora, jee...
Tiituksen rakastajatar on taas tyypillinen wanna be -vaimo. En ymmärrä, mitä fiksut ja kypsät miehet näkevät tässä naistyypissä. Tai eivät he näekään, nämä reppanat wanna be -machot heitä ympärilleen keräilevätkin. Tiituksen lentomatkaseuralaiset Maria, Raija Ja Kasim kuvasivat ehkä tyypillisiä uraihmisiä, joita tapaa seminaareissa ja lentokoneissa. Koska minä en tuohon jakkupukusarjaan osallistu, hekin jäivät minulle vieraiksi.
Kirja sinäänsä ei ollut huonosti kirjoitettu, mutta mikäli seura ei nappaa, ei itse matkakaan tunnu oikein miltään. Juonta en viitsi edes kommentioida, koska en enää puolenvälin jälkeen siihen sen kummemmin keskittynyt.
Lento on varmasti jopa riemastuttava lukukokemus jollekulle, joka löytää siitä omaa elämäänsä liippaavia piirteitä. Minä vedän joka aamu kulahtaneen villapaidan päälleni ja hyppään seutukunnan bussiin ja olen onnellinen siitä, että minun elämäni on juuri tällaista kuin se on. Tuo tunne on vain vahvistunut luettuani Lento-romaanin. Kiitos siitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti