lauantai 6. toukokuuta 2017

#lue_kirjaa

Haastan sinut osallistumaan Instagramissa #lue_kirjaa -videotempaukseen.
Ota video, jossa luet jonkun sinua inspiroivan pätkän juuri lukemastasi kirjasta. 

Voit seurata tämän lukupäiväkirjani Instagram-tiliä lukemattomiakirjoja


Tässä ensimmäinen kirjavideoni, josta tuli hieman liian pitkä.
Tekstitykset tulivat jostakin syystä harmailla kirjaimilla.


sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Joku roti

Tänä vuonna minun tulee luettua jonkin verran opiskeluihin liittyvää kirjallisuutta. Päätin, että näitä kirjoja en kommentoi tähän lukupäiväkirjaan, sillä joudun kirjoittamaan niistä ihan tarpeeksi muutenkin. Joku roti sentään tunnollisuudessakin.

Ja sitten löysin tämän kirjoituksen, jossa analysoin todella pitkästi yhtä nykyisiin opintoihini liittyvää teosta.


keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Eno, arkku ja Jussi

Petri Tamminen: Enon opetukset.
Otava 2006.
Äänikirja Otava 2011
Lukijana Esa-Matti Pölhö

Kirjan alussa 12-vuotias Jussi lähtee enonsa Ollin kanssa hankkimaan isoisälle arkkua. Eletään 1980-luvun alkua, televisiosta seurataan Dianan Ja Charlesin häitä. Arkkureissulla on mukana myös enon ystävä Myrsky. Matkalla nuoret miehet päättävät Myrskyn ehdotuksesta kokeilla, voiko arkkua käyttää veneenä. Hämmentynyt Jussi seuraa tilannetta vierestä.

Sama asetelma säilyy koko elämän. Kirjan minäkertoja Jussi seuraa sivusta enonsa elämää. Parikymppisenä, perheellisenä miehenä hän lähtee enon luo kalaan ja joutuu tahtomattaan keskelle ihmissuhdedraamaa. Lukijalle ei ole yllätys, että Jussin omakin avioliitto kariutuu myöhemmin.

Romaanin lopussakin on arkku ja Charles on vihdoin saanut Camillansa.

Pidin kovasti Tammisen tyylistä, jota Esa-Matti Pölhö tulkitsi todella osuvasti. Minulle tuli Olli-enon ja Myrskyn toilailuista mieleen Antti Tuurin Pohjanmaan miehet, jotka myös kompastelivat omilla elämän poluillaan.

Vaikka kirja oli oikeasti hyvin lämminhenkinen ja sympaattinen, se sai minut miettimään suomalaisen miehen asemaa. Tällaisiako suomalaiset miehet ovat? Rakastettavia renttuja ja sivussaseisovia reppanoita. En ihmettele yhtään, että suomalaiset nuoret miehet eivät halua lukea romaaneja, jos niissä tarjotut miehen mallit ovat näin masentavia. Onneksi Tamminen on lempeä ja selvästi luomiensa henkilöiden puolella.


perjantai 10. helmikuuta 2017

Virkamies ja viettelijätär

Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä.
Otava. 2014
Äänikirja. Lukija Kari Ketonen.

Etsin sopivaa kuunneltavaa automatkoilleni ja löysin tämän pienen sivukirjaston äänikirjavalikoimista. En ole aikaisemmin lukenut Virpi Hämeen-Anttilan teoksia. Ilahduin erityisesti siitä, että teos käsitteli 1920-lukua. Halusin vaihteeksi kuunnella jotakin kevyempää, joten dekkari tuntui hyvältä vaihtoehdolta.

Teoksen miljöö ja henkilögalleria toi mieleen Mika Waltarin tuotannon ja varsinkin komisario Palmu -romaanit. Tässäkin teoksessa liikuttiin Helsingissä ja vierailtiin yläluokkaisissa salongeissa. Romaanin päähenkilö oli Karl Axel Björk. joka päätyönsä ohella teki murhatutkimuksia poliisi- ja toimittajaystävänsä kanssa. Tutkiessaan vesitornista löytyneen miehen murhaan hän tutustuu mystiseen madema Zubovaan, joka saa monen nuoren miehen pään pyörälle.

Kari Ketosen kovasävyinen ääni sopi tähän dekkariin lukijaksi, koska se oli kirjoitettu Björkin näkökulmasta. Imitoidessaan venäläisen madame Zubovan vieraskielistä aksenttia, Ketonen oli lähinnä koominen. Zubova oli kaikkea muuta lumoava miestennelijä Ketosen tulkitsemana.




tiistai 7. helmikuuta 2017

Vaurastumisen epäinhimillinen hinta

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa
Atena. 2016

Tämä teos sai vuoden 2016 Tieto-Finlandian. Manninen on haastatellut teokseensa tavallisia kiinalaisperheitä ja keskustellut heidän kanssaan yhden lapsen politiikasta, joka oli voimassa Kiinassa vuosina 1980 - 2015.

Vaikka tiukalla syntyvyyden säännöstelyllä tavoiteltiin kansalaisten vaurastumista, sen hinta oli miljoonille ihmisille todella kova. Vuosittain Kiinassa abortoidaan 13 miljoonaa sikiötä. Tämä on siis vain tilastoitujen aborttien määrä, todellista määrää ei edes tiedetä. Naisia on viety aborttiklinikoille vastoin heidän omaa tahtoaan.

Jotkut naiset ovat kieltyneet tekemästä aborttia ja he ovat synnyttäneet lapsensa salaa ja rekisteröineet hänet vanhemman sisaruksensa kaksoseksi tai antanut hänen tuttavaperheelleen. Jotkut ovat tietoisesti uhmanneet viranomaisia ja pitäneet itse lapsensa, vaikka he ovat joutuneet maksamaan heistä tuntuvia sakkoja tai he ovat olleet vaarassa menettää työpaikkansa. Tällaisia ns. ylimääräisiä, rekisteröimättömiä lapsia elää Kiinassa joidenkin arvioiden mukaan jopa 25 miljoonaa.

Yhden lapsen politiikan vuoksi perheet ovat hylänneet lapsensa tai puolestaan jopa jumaloineet ja hemmotelleet heitä. Koska vanhemmat halusivat ensisijaisesti pojan ja he olivat tämän tavoitteen vuoksi valmiita jopa abortoimaan tyttösikiöt, on Kiinassa laskettu olevan vuoteen 2020 mennessä  miehiä 30 miljoonaa enemmän kun naisia. Vanhemmat joutuvat maksamaan omaisuuksia hankkiakseen pojalleen vaimon. Jos kunnollista kiinalaista vaimoa ei pojalle löydy, he ovat valmiita hankkimaan sellaisen vaikkapa Vietnamista. Aina ei yhden vaimon hankkiminen riitä, jos vaimo sattuu karkaamaan. Onneksi sellaisen tilanteen varalta voi hankkia vakuutuksen.

Mannisen teos on karua luettavaa. Vaikka kansa on yhden lapsen politiikan myötä vaurastunut, Kiina on edelleen ihmisoikeuksissa kehitysmaa. Manninen on haastatellut kirjaansa ainoastaan naimisissa olevia naisia ja miehiä. Koska lapsen saaminen on sallittua ainoastaan aviopareille, hän ei tässä teoksessa mainitse lainkaan avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia. Kuinka paljon heitä lienee ja mikä on heidän asemansa ja kohtalonsa. Entä Kiinassa elävät homoseksuaalit? Euroopassa he voivat jo rekisteröidä parisuhteensa ja jopa hankkia lapsia, Kiinassa tämä tuskin tulee mahdolliseksi vielä muutamaan vuosikymmeneen.








lauantai 28. tammikuuta 2017

Vahva ja väkevä romaani

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista 1-3
WSOY, 1974
äänikirja 2011 - 2014
Lukija Liisa-Maija Laaksonen

En ole aikaisemmin tutustunut Eeva Joenpellon tuotantoon. Muistaakseni hänen romaaninsa kuuluivat äitini suosikkeihin. Olin toki kuullut hänen Lohja-sarjastaan ja koska tarvitsin automatkoilleni kuunneltavaa, lainasin kolme kotelollista Joenpeltoa.

Ihastuin hänen tekstiinsä ja henkilöihinsä välittömästi. Paljon äänikirjoja kuunnelleena ihastuin myös Liisa-Maija Laaksoseen, joka sai romaanin henkilöt astumaan ulos auton cd-soittimesta. Kuinka vaivattomasti hän tulkitsi Gröönruskan murteellisen puheenparren ja Salme Hännisen väsyneen kyynisyyden.

Romaanissa kuvataan pienen paikkakunnan elämää sisällissodan jälkeisinä vuosina. Kauppiaan rouvan, Salme Hännisen serkku, Grönruuska saa poikansa Vienon kotiin vankileiriltä. Hänen miehensä on kuollut kapinassa ja tytär kuolee romaanin alussa espanjantautiin. Luokkaerostaan huolimatta serkukset pitävät yhteyttä, vaikka Salmen mies, Hänninen, ei tuota yhteydenpitoa hyvällä katsokaan. Hännisen tyttärestä Anjasta ja hänen pikkuserkustaan Vienosta tulee romaanissa paikalliset Julia ja Romeo, joiden tarinaa ei tässä ensimmäisessä Lohja-sarjan osassa viedä päätökseen vaan suhde jatkuu romanttisen kirjallisuuden tyypillisenä on / off -suhteena romaanin loppuun saakka.

Näiden kahden perheen lisäksi seurataan myös Hännisten tyttärien avioliittoja. Vanhempi tytär Inkeri nai reippaan ja edistyksellisen kauppamiehen Matti Reiman, joka aloittaa menestyksekkään autobisneksen paikkakunnalla. Anja menee naimisiin nuoruuden ystävänsä Lauri Julinin kanssa ja nuoret muuttavat opettajaseminaarin jälkeen aluksi Saarijärvelle töihin, mutta palaavat sieltä kotikylänsä opettajapariskunnaksi. Vaikka Lauri on kelpo aviomies, Anja on tästä huolimatta katkera isälleen, joka hänen mielestään on naittanut hänet Laurille vauhdittaakseen omia bisneksiään Laurin isän Julinin kanssa.

Olen jo varannut Lohja-sarjan seuraavan osan. Onneksi Eeva Joenpellon tuotanto on laaja ja minulla on vielä monta vahvaa ja väkevää lukukokemusta odottamassa.

Taipuu vaan ei taivu

Ben Furman: Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus
WSOY. 1997

En tiedä, miksi nappasin tämän kirjan kirjastosta. Ben Furman oli 1990-luvun lopussa tuttu naama telkkarista ja naistenlehtien sivuilta. Hän vaikutti mukavalta ja leppoisalta tyypiltä, mutta muistaakseni en tuolloin lukenut hänen kirjojaan, vaikka minusta oli tullut ensimmäistä kertaa äiti vuonna 1996 eli vuotta ennen tämän kirjan ilmestymistä.

Ehkä tämän kirjan aihe ei puhutellutkaan minua silloin, enkä nytkään tarttunut siihen itseni takia. Juurikin tällä viikolla olen pohtinut sitä, että oma elämäni oli melko vaivatonta ja helppoa kolmikymppiseksi asti. Kova elämänkoulu alkoi vasta 2000-luvun puolella ja tuo opintaival tuntuu olevan edelleen kesken. Tämä elämänvaihe kattaa minun lasteni lapsuuden ja ehkä siksi halusin lukaista Furmanin kirjan juuri nyt, kun poikani ovat itsenäistymässä ja aloittelemassa omaa elämäänsä.

Kirjaan on koottu ihmisten selviytymistarinoita, joita Seuran ja Kodin Kuvalehden noin 300 lukijaa on kirjoittanut Furmanille. Heitä pyydettiin vastaamaan kolmeen kysymykseen:

1. Mikä on auttanut sinua selviytymään vaikesta lapsuudestasi?
2. Mitä vaikea lapsuutesi on sinulle opettanut?
3. Miten olet myöhemmin elämässäsi hankkinut niitä kokemuksia, joita vaille lapsena jäit?

Furman kommentoi tarinoita psykologisen kirjallisuuden ja tutkimuksen avulla.

Teos on erittäin lämminhenkinen ja sen lukemisesta tulee hyvä mieli. Ihmisillä on monia keinoja selviytyä vaikeista tilanteista. Selviytymiskeinoja voivat olla mm. muut ihmiset, luonto, mielikuvutus tai kirjoittaminen ja lukeminen. Tärkeää on myös se, että ihminen ymmärtää, että hänen kokemansa vääryys ei ole hänen omaa syytään ja hän on tilanteessa toiminut niin järkevästi kuin hän on niissä olosuhteissa kyennyt. Selviytymisestään saa ja pitää olla ylpeä. Ja vaikka ihminen olisi kokenut kuinka ison menetyksen, hän voi traagisesta tapahtumasta huolimatta miettiä, mitä hyvää tuo kokemus on tuonut hänen elämäänsä. Menetykseen ja suruun ei tarvitse jäädä vellomaan, vaan ihmisellä on oikeus katsoa eteenpäin ja jatkaa elämäänsä,

Nyt jälkikäteen kirjaa selaillessani huomaan tykästyneeni kirjaan enemmän kuin aluksi ajattelinkaan. Kirjan loppuosassa on monia puhuttelevia kansantarinoita, joita en nyt tähän siteeraa. Lempitarinani näistä tarina vanhasta, viisaasta rabbiinista ja pienestä linnusta. Siihen tarinaan oikeastaan kiteytyy koko Furmanin teoksen idea: Se, jatkatko elämääsi vai muserrutko kuoliaaksi "se riippuu sinusta, ystävä hyvä. Se riippuu kokonaan sinusta."


maanantai 9. tammikuuta 2017

Tanskalainen dekkarikuningatar

Sara Blaedel: Unohdetut tytöt. Karisto. 2016-
(Tanskankielinen alkuteos De glemte piger 2011)

En muista, olenko lukenut aikaisemmin tanskalaisia dekkareita. Tykästyi kovasti Silta-sarjaan ja Sara Blaedelin Unohdetut tytöt oli samaa taattua pohjoismaista tasoa.

Taattu taso tarkoittaa kohdallani sitä, että teos ei poikkea genren kaavoista. Tässä kirjassa päähenkilö on tarmokas naispoliisi Louisa Rick, joka saa siirron uuteen yksikköön. Hänellä on jokin menneisyyteen liittyvä salaisuus, jota valotetaan romaanin aikana. Louisa saa työparikseen boheemin, mutta sympaattisen Eik Nordenstromin. Parivaljakko alkaa tutkia raiskauksia, jotka johdattavat heidät lakkautettuun mielisairaalaan ja sen synkkään historiaan.

Teos oli rakenteeltaan selkeä, ominaisuus, jota olen alkanut arvostaa entistä enemmän. Se eteni kronologisesti ja tapahtumia kuvattiin pääasiassa Louisan näkökulmasta. Välillä kerrottiin pieni pätkä Louisan toimittajaystävän Camillan omista epävirallisista tutkimuksista.

Romaanissa oli sopivasti tapahtumia, yllättäviä käänteitä, ihmissuhdedraamaa ja tottahan toki, onnellinen loppuratkaisu. Hyvin perinteinen rikoskirjallisuuden edustaja.


keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Äksöniä Haminassa

Antti Tuomainen: Mies joka kuoli. Like. 2016


Luin tästä kirjasta Aamulehdestä ja pistin sen välittömästi varaukseen. Koska kirjasta oli niin paljon varauksia, jouduin lukemaan sen mahdollisimman pian. Kahden viikon laina-aika riitti mainiosti, sillä romaanin pystyi lukemaan parissa lomapäivässä.

Koukutuin tarinaan heti. Jaakko Kaunismaa on sympaattinen tyyppi, periaatteessa hän on ihan tavallinen suomalainen mies, jolla on menestyvä firma, hyvä avioliitto ja kaunis koti. Elämän pitäisi olla kunnossa, mutta valitettavasti joku haluaa päästää hänet päiviltä.

Romaanin alkuasetelma on mielenkiintoinen. Tarina kerrotaan kokonaisuudessaan Kaunismaan näkökulmasta ja se etenee kronologisesti. Tapahtumat kattavat noin viikon mittaisen jakson. Tuomaisen romaanin rakenne on sangen piristävä, sillä nykykirjallisuudessa näkökulmia on usein monia ja kerronta poukkoilee monessa eri ajassa.

Pidin erityisesti Tuomaisen tyylistä. Romaani tuntui kirjoitetun kieli poskessa. Tapahtumat saivat abdurdeja piirteiä. Täytyy tunnustaa, että minä kuin kovin silmäilevästi kirjan lukuisat, yksityiskohtaisesti kuvatut taistelukohtaukset. Ne toimisivat hienosti elokuvassa, kirjan sivuilta en jaksanut noihin vauhdikkaisiin kohtauksiin panetua kovin tarkasti.

Valitettavasti loppu oli hieman pettymys. Pyydän oppilaitani jättämään tarinat reilusti kesken ja antaa lukijan mielelle valta kirjoa tarina loppuun. Erityisesti inhoan tarinan loppuja, joissa näytetään tilanne muutaman vuoden päästä. Tästäkin huolimatta tämä on teos, jonka voi antaa vaikka vähän lukevan miehen käteen, jos näin seksistisesti näinä päivinä saa edes sanoa.

Mainio teos! Suosittelen.

tiistai 3. tammikuuta 2017

70-lukulaista elämänmenoa

Pirkko Saisio: Elämänmeno. Kirjayhtymä. 1975.


Tartuin tähän kirjaan kirjoittajaopintojeni innoittamana. Muistan nähneeni kirjasta tehdyn elokuvan nuorena likkana, kirjaa en muistaakseni ole aikaisemmin lukenut.
Viime vuoden puolella luin Saisiolta Pienen yhteisen jaettavan ja kuuntelin Punaisen erokirjan.

Opinnoissani olen juuri tällä hetkellä paneutunut fiktion ja faktan eroihin. Molemmat edellämainitut teokset vaikuttivat kovasti omaelämäkerrallisilta ja siksi halusin lukea tämän esikoisteoksen, tarkastaakseni kuinka omaelämäkerrallinen tämä esikoinen on.

Iloiseksi yllätykseksi luin fiktiivisen tarinan elämän kovettamasta Eilasta ja hänen tyttärestään Marjasta. Tarinaa kerrottiin näiden kahden näkökulmasta. Heidän kauttaan lähihistoria tuli kerralla lähemmäksi. Eila oli syntynyt vuonna 1918 ja hän oli jatkosodan jälkeen tavannut Helsingissä Reinon, jonka kanssa sai tyttären. Eila asui tämän kanssa yksinhuoltajana, kunnes hän avioitui Alpon kanssa ja sai vielä kaksi lasta lisää. Romaanin lopussa Marja on parikymppinen ja Eila vähän päälle viisikymmenvuotias.

Teoksen kieli oli elävää ja sopivan rosoista, Eilan puhuma savon murre elävöittää kerrontaa. Romaani on läpeensä inhimillinen, sen miljöö ja ihmiset ovat minulle tuttuja. Viikonloppuisin ihmiset käyvät saunassa, pistävät paplarit päähänsä, ottavat paukkuja päydän jalan vieressä olevasta kossupullosta ja polttavat tupakkia huoneet sinisiksi. Olen kaivannut tämäntyyppisiä työläisromaaneja, niitä ei enää 2000-luvulla ilmeisesti enää kirjoiteta lainkaan.

Aion jatkaa Saision tuotantoon perehtymistä.

Raha ei tuo onnea

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein. Otava. Äänikirjan julkaisuvuosi 2014.

Elisa kirja tarjosi tämän lahjaksi ja kun sain tablettini elvytettyä, aloin kuunnella sitä jopa kävelylenkilläni. Olin jo hieman huolissani, voinko enää kuunnella äänikirjoja yhtä paljon kuin viime vuonna automatkoilla. Aion nyt alkuvuodesta laittaa autoni seisontaan ja alkaa kulkea työmatkat bussilla, joten tarvitsin kipeästi uuden tavan kuunnella äänikirjoja.

Härkösen Kaikki oikein oli tavallaan ahdistava kirja. Eevi ja Kari on aviopari, joka voittaa lotossa. Härkönen kertoo uskottavasti, miten lottovoittajan elämä väistämättä muuttuu ja miten äkillinen rikastuminen alkaa vaikuttaa ihmissuhteisiin.

Rankinta oli kuunnella tarinaa Karin alkoholisoitumisesta ja pariskunnan juomisesta johtuvasta kipuilusta.

Teos oli ihan näppärä ja viihdyttävä, vaikka se tuskin jää ihon alle kutkuttamaan.

maanantai 2. tammikuuta 2017

Lukuvuosi 2017

Neljäs lukuvuosi on alkanut. Viime vuonna luin ja kuuntelin yhteensä 109 teosta. Olen todella tyytyväinen. Tänä vuonna toivon yltäväni vähintään johonkin 50-100 luettuun / kuunneltuun teokseen. Nyt pyrin alkuperäisen idean mukaan kirjoittamaan edes muutaman sanan jokaisesta luetustä kirjasta.

Tänä vuonna jatkan oppimaani hulvatonta lukemista. Saan lukea edelleen monta kirjaa yhtä aikaa. Nyt en edes tiedä, kuinka monta kirjaa minulla on tällä hetkellä kesken. Koska luovun heti alkuvuodesta autosta, en enää voi kuunnella cd-äänikirjoja työmatkoilla. Onneksi sain elvytettyä tablettini ja voin kuunnella siitä äänikirjoja esim. bussimatkoilla.

Tänään saan luettua ensimmäisen tämän vuoden teokseni. Palaan siihen tuotapikaa.