Joku roti

Tänä vuonna minun tulee luettua jonkin verran opiskeluihin liittyvää kirjallisuutta. Päätin, että näitä kirjoja en kommentoi tähän lukupäiväkirjaan, sillä joudun kirjoittamaan niistä ihan tarpeeksi muutenkin. Joku roti sentään tunnollisuudessakin.

Ja sitten löysin tämän kirjoituksen, jossa analysoin todella pitkästi yhtä nykyisiin opintoihini liittyvää teosta.

Eno, arkku ja Jussi

Petri Tamminen: Enon opetukset.
Otava 2006.
Äänikirja Otava 2011
Lukijana Esa-Matti Pölhö

Kirjan alussa 12-vuotias Jussi lähtee enonsa Ollin kanssa hankkimaan isoisälle arkkua. Eletään 1980-luvun alkua, televisiosta seurataan Dianan Ja Charlesin häitä. Arkkureissulla on mukana myös enon ystävä Myrsky. Matkalla nuoret miehet päättävät Myrskyn ehdotuksesta kokeilla, voiko arkkua käyttää veneenä. Hämmentynyt Jussi seuraa tilannetta vierestä.

Sama asetelma säilyy koko elämän. Kirjan minäkertoja Jussi seuraa sivusta enonsa elämää. Parikymppisenä, perheellisenä miehenä hän lähtee enon luo kalaan ja joutuu tahtomattaan keskelle ihmissuhdedraamaa. Lukijalle ei ole yllätys, että Jussin omakin avioliitto kariutuu myöhemmin.

Romaanin lopussakin on arkku ja Charles on vihdoin saanut Camillansa.

Pidin kovasti Tammisen tyylistä, jota Esa-Matti Pölhö tulkitsi todella osuvasti. Minulle tuli Olli-enon ja Myrskyn toilailuista mieleen Antti Tuurin Pohjanmaan miehet, jotka myös kompastelivat omilla elämän poluillaan.

Vaikka kirja oli oikeasti hyvin lämminhenkinen ja sympaattinen, se sai minut miettimään suomalaisen miehen asemaa. Tällaisiako suomalaiset miehet ovat? Rakastettavia renttuja ja sivussaseisovia reppanoita. En ihmettele yhtään, että suomalaiset nuoret miehet eivät halua lukea romaaneja, jos niissä tarjotut miehen mallit ovat näin masentavia. Onneksi Tamminen on lempeä ja selvästi luomiensa henkilöiden puolella.

Virkamies ja viettelijätär

Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä.
Otava. 2014
Äänikirja. Lukija Kari Ketonen.

Etsin sopivaa kuunneltavaa automatkoilleni ja löysin tämän pienen sivukirjaston äänikirjavalikoimista. En ole aikaisemmin lukenut Virpi Hämeen-Anttilan teoksia. Ilahduin erityisesti siitä, että teos käsitteli 1920-lukua. Halusin vaihteeksi kuunnella jotakin kevyempää, joten dekkari tuntui hyvältä vaihtoehdolta.

Teoksen miljöö ja henkilögalleria toi mieleen Mika Waltarin tuotannon ja varsinkin komisario Palmu -romaanit. Tässäkin teoksessa liikuttiin Helsingissä ja vierailtiin yläluokkaisissa salongeissa. Romaanin päähenkilö oli Karl Axel Björk. joka päätyönsä ohella teki murhatutkimuksia poliisi- ja toimittajaystävänsä kanssa. Tutkiessaan vesitornista löytyneen miehen murhaan hän tutustuu mystiseen madema Zubovaan, joka saa monen nuoren miehen pään pyörälle.

Kari Ketosen kovasävyinen ääni sopi tähän dekkariin lukijaksi, koska se oli kirjoitettu Björkin näkökulmasta. Imitoidessaan venäläisen madame Zubovan vieraskielistä aksenttia, Ketonen oli lähinnä koominen. Zubova oli kaikkea muuta lumoava miestennelijä Ketosen tulkitsemana.

Vaurastumisen epäinhimillinen hinta

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa
Atena. 2016

Tämä teos sai vuoden 2016 Tieto-Finlandian. Manninen on haastatellut teokseensa tavallisia kiinalaisperheitä ja keskustellut heidän kanssaan yhden lapsen politiikasta, joka oli voimassa Kiinassa vuosina 1980 - 2015.

Vaikka tiukalla syntyvyyden säännöstelyllä tavoiteltiin kansalaisten vaurastumista, sen hinta oli miljoonille ihmisille todella kova. Vuosittain Kiinassa abortoidaan 13 miljoonaa sikiötä. Tämä on siis vain tilastoitujen aborttien määrä, todellista määrää ei edes tiedetä. Naisia on viety aborttiklinikoille vastoin heidän omaa tahtoaan.

Jotkut naiset ovat kieltyneet tekemästä aborttia ja he ovat synnyttäneet lapsensa salaa ja rekisteröineet hänet vanhemman sisaruksensa kaksoseksi tai antanut hänen tuttavaperheelleen. Jotkut ovat tietoisesti uhmanneet viranomaisia ja pitäneet itse lapsensa, vaikka he ovat joutuneet maksamaan heistä tuntuvia sakkoja tai he ovat olleet vaarassa menettää työpaikkansa. Tällaisia ns. ylimääräisiä, rekisteröimättömiä lapsia elää Kiinassa joidenkin arvioiden mukaan jopa 25 miljoonaa.

Yhden lapsen politiikan vuoksi perheet ovat hylänneet lapsensa tai puolestaan jopa jumaloineet ja hemmotelleet heitä. Koska vanhemmat halusivat ensisijaisesti pojan ja he olivat tämän tavoitteen vuoksi valmiita jopa abortoimaan tyttösikiöt, on Kiinassa laskettu olevan vuoteen 2020 mennessä  miehiä 30 miljoonaa enemmän kun naisia. Vanhemmat joutuvat maksamaan omaisuuksia hankkiakseen pojalleen vaimon. Jos kunnollista kiinalaista vaimoa ei pojalle löydy, he ovat valmiita hankkimaan sellaisen vaikkapa Vietnamista. Aina ei yhden vaimon hankkiminen riitä, jos vaimo sattuu karkaamaan. Onneksi sellaisen tilanteen varalta voi hankkia vakuutuksen.

Mannisen teos on karua luettavaa. Vaikka kansa on yhden lapsen politiikan myötä vaurastunut, Kiina on edelleen ihmisoikeuksissa kehitysmaa. Manninen on haastatellut kirjaansa ainoastaan naimisissa olevia naisia ja miehiä. Koska lapsen saaminen on sallittua ainoastaan aviopareille, hän ei tässä teoksessa mainitse lainkaan avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia. Kuinka paljon heitä lienee ja mikä on heidän asemansa ja kohtalonsa. Entä Kiinassa elävät homoseksuaalit? Euroopassa he voivat jo rekisteröidä parisuhteensa ja jopa hankkia lapsia, Kiinassa tämä tuskin tulee mahdolliseksi vielä muutamaan vuosikymmeneen.