Säätyläiselämän kiemuroita

Jane Austen
Järki & tunteet
WSOY

Olen nauttinut Jane Austenini TV-sarjojen ja elokuvien muodossa. Sain tämän niteen, jossa on kaksi Austenin teosta,  muutama vuosi sitten joululahjaksi, mutta vasta nyt luettuani Miettisen Piikojen valtakunnan minun tuli halu alkaa lukea englantilaisen keskiluokan elämästä.

Heti teoksen alussa on kyse kaupankäynnistä. Dashwoodit perivät sukulaismiehen sukutilan. Henry Dashwood toivoo, että hänen uusi vaimonsa ja tuosta avioliitosta syntyneet kolme tytärtä hyötyisivät perintötilasta. Pettymys olikin suuri, kun sukulaismies jättikin tilan Henry Dashwoodin ensimmäisestä avioliitosta syntyneelle vanhimmalle pojalle ja hänen pojalleen. Hän kuitenkin ennen kuolemaansa vannotti poikaansa pitämään huolen sisarpuolistaan ja heidän äidistään. Mutta isänsä kuoleman jälkeen John Dashwood vaimonsa yllykkeestä jätti tuon lupauksen täyttämättä. Äitipuoli ja sisaret muuttivatkin sitten myöhemmin muualle asumaan.

Koska kyseessä oli säätyläisperhe, tyttärien avioituminen on syytä järjestää huolella. Leskirouva Dashwoodin vanhin tytär Elinor ihastui velipuolensa vaimon veljeen Edwardiin, joka Elinorin sisaren Mariannen mielestä on "hyvin herttainen", mutta josta silti tuntuu puuttuvan jotain. "Hänen katseestaan puuttuu henkevyys, tuli, joka on välttämätön merkki lahjakkuudesta ja älykkyydestä."
Marianne on erittäin kriittinen, sillä hän itse ei voisi olla onnellinen miehen kanssa, jonka maku ei joka suhteessa vastaisi hänen omaansa.

Voi Edward-parkaa. Ja voi kaikkia säätyläispoikaparkoja. Ei varmaankaan ollut helppo olla mies, joka täyttää vaativien nuorten neitojen korkeita vaatimustasoja. Talonpoikien ja renkien elämä oli tässä suhteessa varmaasti huomattavasti helpompaa. Riitti, että oli kovan työmiehen maineessa ja kykeni huolehtimaan tulevasta perheestä.

Uudessa asuinympäristössä Marianneen iskee silmänsä noin 35-vuotias eversti, jota tyttö pitää auttamattomasti aivan liian vanhana itselleen. Hän ihastuukin palavasti nuoreen Willoughbyhyn, joka tuntuu vastaavan kaikin tavoin hänen ihannemiestään. Ja kun nuori herra päätti lahjoittaa Mariannelle hevosen, Ellinor oli varma siitä, että nuoret olivat kihlautuneet. Tosin Marianne ei voinut ottaa lahjaa vastaan eikä kihlauksella ollut todistajia.

Tässä vaiheessa minulla on täysi syy epäillä, että asiat eivät tule etenemään niin jouhevasti kuin olettaa saattaisi. Olen näkevinäni myrskypilvien nousevan horisontissa. Pettääkö mies nuoren tytön, puuttuuko kuolema peliin vai painostetaanko nuori tyttö naimaan sittenkin eversti?

No juonikuvioita sen enempää paljastamatta täytyy sanoa, että Austen oli juuri niin keveää ja koukuttavaa kuin toivoinkin. Yläluokan joutilaisuus jaksaa hämmästyttää. Ja kaikki energia tuntuu menevän oman omaisuuden miettimiseen. Jokainen parisuhde tuntui olevan tarkkaan laskelmoitu. Isättömät tytöt tuntuivat olevan helppoa riistaa ja huiputtajille oivallisia kohteita.

Perheet asuivat isoissa taloissa, mutta Austenin teoksessa palvelijat oli häivytetty kokonaan lukijan näkyvistä. Pari kertaa palvelustyttö mainittiin ohimennen, mutta yhdessäkään kohdassa heitä ei tuotu edes näyttämölle saatika nimetty tai kuvattu. Se ei ehkä olisi ollut tuon ajan kirjalliselle kulttuurille sopivaa. Tästä asiasta pitääkin ottaa selvää.

Joka tapauksessa Jane Austen oli oikein virkistävä lukukokemus. Ehkä lukaisen tuon toisenkin niteessä olevan romaanin jossakin vaiheessa välipalana.