Maarit Verronen:
Vanhat kuviot
Tammi. 2012
Lainasin tämän kirjan kirjastosta. En ole aikaisemmin lukenut Verrosta, mutta olen lukenut hänen teoksiensa arvosteluja sanomalehdetä. Minulla ei ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia, halusin lukea kotimaisia novelleja, jotta saisin käsityksen siitä, millaisia novelleja Suomessa julkaistaan.
Puoleen väliin päästyäni päällimmäisenä mielessäni oli lähinnä hämmästys ja pettymys. Verrosen kieli on ihan sujuvaa ja henkilökuvaus on ihan kelvollista, mutta ne tarinat! Olen lukenut kesän aikana aika paljon novelleja ja viehättänyt siitä, kuinka novelleissa tarinat voivat kattaa kokonaisen elämän.
Takakansi lupaili, että Verrosen novellit kuvaavat hetkiä, jolloin ihmisen elämässä tulee hetki, jolloin hän toimii toisin kuin olisi kuvitellut toimivansa. Tuo hetki heilauttaa näidenkin novellihenkilöiden elämän aivan uudenlaiselle raiteelle, mutta lukijalle ne eivät kuitenkaan tarjoa mitään yllättävää tai riemastuttavaa oho-hetkeä.
Novellit ovat hieman kömpelöitä ja niiden loput nolostuttavan töksähteleviä. Tulee mieleen, ovatko nämä joitain välitöitä tai harjoitelmia, jotka Verronen on tarjonnut kustantajalleen. Jos näin on, miksi kustannustoimittaja ei ole pyytänyt Verrosta hiomaan novelleja, varsinkin niiden loppuja.
Tätä teosta lukiessa minulla oli hieman samanlainen olo kuin luin oppilaitten kirjoittamia kirjoituskilpailutuotoksia. Lopputulos ei ollut kummoinen, koska aikaa oli vain rajoitetusti ja tarina piti saada päätökseen. Draaman kaari jäi turhan usein puuttumaan.
Uskollisesti kahlasin kuitenkin teoksen loppuun, mutta Verroset taidan jatkossa jättää hyllyyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti