Pirkko Saisio: Elämänmeno. Kirjayhtymä. 1975.
Tartuin tähän kirjaan kirjoittajaopintojeni innoittamana. Muistan nähneeni kirjasta tehdyn elokuvan nuorena likkana, kirjaa en muistaakseni ole aikaisemmin lukenut.
Viime vuoden puolella luin Saisiolta Pienen yhteisen jaettavan ja kuuntelin Punaisen erokirjan.
Opinnoissani olen juuri tällä hetkellä paneutunut fiktion ja faktan eroihin. Molemmat edellämainitut teokset vaikuttivat kovasti omaelämäkerrallisilta ja siksi halusin lukea tämän esikoisteoksen, tarkastaakseni kuinka omaelämäkerrallinen tämä esikoinen on.
Iloiseksi yllätykseksi luin fiktiivisen tarinan elämän kovettamasta Eilasta ja hänen tyttärestään Marjasta. Tarinaa kerrottiin näiden kahden näkökulmasta. Heidän kauttaan lähihistoria tuli kerralla lähemmäksi. Eila oli syntynyt vuonna 1918 ja hän oli jatkosodan jälkeen tavannut Helsingissä Reinon, jonka kanssa sai tyttären. Eila asui tämän kanssa yksinhuoltajana, kunnes hän avioitui Alpon kanssa ja sai vielä kaksi lasta lisää. Romaanin lopussa Marja on parikymppinen ja Eila vähän päälle viisikymmenvuotias.
Teoksen kieli oli elävää ja sopivan rosoista, Eilan puhuma savon murre elävöittää kerrontaa. Romaani on läpeensä inhimillinen, sen miljöö ja ihmiset ovat minulle tuttuja. Viikonloppuisin ihmiset käyvät saunassa, pistävät paplarit päähänsä, ottavat paukkuja päydän jalan vieressä olevasta kossupullosta ja polttavat tupakkia huoneet sinisiksi. Olen kaivannut tämäntyyppisiä työläisromaaneja, niitä ei enää 2000-luvulla ilmeisesti enää kirjoiteta lainkaan.
Aion jatkaa Saision tuotantoon perehtymistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti