Putinin väkeä
Into 2014
Tämän kirjan kanssa tein virkistävän matkan nyky-Venäjälle. Kalle Kniivilän teoksessa annetaan puheenvuoro tavallisille venäläisille. Kniivilä vie meidät Moskovaan, Sumerljaan, Tseboksaryyn ja nizni Novgorodiin. Tapaamme mm. Daimin ja Ninan, Renatin ja Galinan, Eduardin ja Julian, Jurin ja Mihailin, He kaikki kertovat oman avoimesti näkemyksensä millaista elämä oli Neuvostoliitossa ja millaista se on ollut Venäjällä 90-luvulta lähtien.
Vaikka kirjan nimi on Putinin väkeä ja suurimman osan mielestä Putin on saanut aikaan onnistuneita uudistuksia Venäjän talouselämässä, tästä teoksesta ei kuitenkaan jää päällimäiseksi mieleen kansa, joka luottaisi sokeasti johtajaansa. Nuoret parit arvostavat sitä, että heillä on varaa omaan asuntoon ja jopa autoon. Toki tulevaisuus ja hiipuva kansantalous huolettaa venäläisiä, mutta johtajan vaihtaminen tulee ajankohtaiseksi sitten, kun ilmaantuu uusi varteenotettava johtaja. Sellaista ei ainakaa juuri nyt ole näkyvissä. Siksi kansalaiset ovat valmiita painelemaan villaisella mm. Venäjän ulkopoliittisia toimia, ihmisoikeusasioita sekä valtakunnallisten tiedotusvälineiden valtaamisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti